Tilaneuvontapalvelu täydentävistä ehdoista
käynnistynyt
Useimpien maataloustukien
ehtona on vuodesta 2007 alkaen, että tilan toiminnassa
täytetään ns. täydentävät ehdot. Nämä ovat voimassa olevaan
lainsäädäntöön perustuvia vähimmäisvaatimuksia ja
kohdistuvat elintarviketurvallisuuteen, eläinten
hyvinvointiin ja ympäristövaikutuksiin.
Tilaneuvonnan toimintamalli
Tilaneuvonta on täydentäviin
ehtoihin liittyvää, opastavaa neuvontaa. Se on viljelijöille
vapaaehtoista. Viljelijä valitsee neuvontaa antavan tahon
MMM:n ylläpitämästä neuvontarekisteristä. Viljelijä ja
neuvoja sopivat tilakäynnistä, johon varataan aikaa kolme
tuntia. Tilaneuvontaan on mahdollisuus saada valtion
maksamaa tukea 150 euroa/ neuvontaosio. Kalenterivuoden
aikana voi olla enintään kaksi tuettua käyntiä
tilaneuvonnasta.
Tilaneuvonnassa perehdytään
keskustellen ja opastaen viljelijän valitsemaan
neuvontaosioon. Samalla varmistetaan, että tilan tuotanto on
varmalla pohjalla ja asiat ovat kunnossa täydentävien
ehtojen osalta, jolloin vältytään mm. tukimenetyksiltä.
Kotieläintilalla tuotosseurannan, ruokintasuunnittelun tai
viljelyssuunnittelun teon yhteydessä voidaan tilaneuvontaa
antaa täydentävien ehtojen mukaan:
- eläinten
rekisteröinnissä
- eläinten hyvinvoinnista
ja eläintaudeista
- rehujen hygieniasta ja
laadusta
- maidon hygieniasta ja
laadusta
- hyvän maatalouden ja
ympäristön vaatimuksista, esim. maan rakenne,
hukkakauran torjunta, maiseman ylläpitäminen
- ympäristösäädöksistä,
esim. karjanlannan levitys, pohjavesialueet
- kasvinsuojeluaineiden
käytöstä, esim. vesistörajoitukset, käyttömäärät,
varastointi
Näistä täydentävistä
ehdoista on saatavana valtion tukemaa neuvontaa, jonka
tavoite on:
- varmistaa, että
viljelijät saavat tukensa täysimääräisinä ja tietävät,
mitä lakisääteiset täydentävät ehdot omalla tilalla
edellyttävät
- lisätä luottamusta
siihen, että maatalous ottaa toiminnassaan huomioon
ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin ja
elintarviketurvallisuuden
Neuvonnan käyttö on
vapaaehtoista ja tilatiedot luottamuksellisia. Yhteyttä
valvontaan ei ole.
Keskeisimmät
neuvonta-aiheet:
- Kasvinsuojelun
ympäristövaatimukset
- Lannan varastointi ja
käsittely nitraattiasetuksen edellyttämällä tavalla
- Pohjavesialueiden
viljelyehdot
- Nuorkarjan hyvinvointi
ja tilamitoitus nautakarjatiloilla
- Eläinten merkintä,
eläinluettelo-, eläinlääke- ja rehukirjanpitovaatimukset
- Maitotilojen hygienia-
ja tilavaatimukset
- Uuden elintarvikelain
alkutuotannolle edellyttämät omavalvontakuvaukset
Tilaneuvonnan hinnat
ProAgria Pirkanmaan alueella
- yksi tilaneuvontaosio:
210 euroa + alv % + matkat
- kaksi
tilaneuvontaosiota samana päivänä: 330 euroa + alv % +
matkat
Tilaneuvontaa voidaan tehdä
myös muun palvelun yhteydessä - maitotilaneuvonta 165
euroa + alv ja viljelysuunnitelman teon yhteydessä, wisun
hinta + 165 euroa + alv + matkat 50 %.
Avaa
tilaneuvontapalvelun tilauslomake tästä
Lisätietoja tilaneuvonnasta
- kotieläintilat Sanna
Eklund puh. 0400 857 447
- kasvinviljelytilat
Ritva Tolppa puh. 0400 163 753
Tilaneuvontaan koulutetut
kasvinviljelyasiantuntijat Pirkanmaalla:
- Satu-Maaria Ahopelto
p.0500 940 125
- Ritva Tolppa p. 0400
163 753
Tilaneuvontaan koulutetut
kotieläinasiantuntijat Pirkanmaalla:
- Sanna Eklund p. 0400
857 447
- Satu-Maaria Ahopelto p.
0500 940 125
- Johanna Rautiainen p.
040 772 2876 - lampaat
- Kaie Ahlskog p. 0400
731 811 - lampaat
Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@proagria.fi