Hyvä lammas! -hanke
Hyvä lammas! -hanke on koko lammasketjun kehittämishanke. Hankkeen
toiminta-alueita ovat Pirkanmaa, Satakunta sekä Varsinais-Suomi ja
toiminta-aikaa on 31.5.2012 asti. Tavoitteena on parantaa kotimaisen
lammasketjun kannattavuutta ja kilpailukykyä sekä lisätä laadukasta lampaan
lihan, villan ja maisemapalveluiden tuotantoa. Hankkeen tavoitteena on myös
lisätä kotimaisen lampaan ja koko tuotantosuunnan arvostusta. Hanketta
rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto sekä Suomen valtio,
julkista rahoitusta hallinnoivat Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Hanketta rahoittavat myös siihen osallistuvat lammasketjun
toimijat.
Kehitetään yhdessä koko lammasketjun toimintaa!
Lammastuotantoketju tarvitsee enemmän yhteistyötä. Parempi yhteistyö, uudet
toimintatavat, eri toimijoiden osaamisen kehittyminen sekä lisääntyvä
suunnitelmallisuus tuovat lisäarvoa koko tuotantoketjulle. Hankkeen yhtenä
keskeisenä tavoitteena on Hyvä lammas! -brändin luominen, joka viestii
laadukkaasta erikoistuotteesta. Laatu on tuotteiden teknisen laadun lisäksi myös
toiminnan eettistä ja ekologista laatua. Hanke valmentaa lammasketjun toimijoita
toiminnan laadun ja yhteistyön parantamiseen. Yhteistyöryhmätoiminnan kautta
hyödynnetään koko lammasketjun asiantuntemus ja pyritään saamaan näin tuotteille
lisäarvoa. Yhteistyöllä voidaan parantaa myös kustannustehokkuutta.
Hankealueen lammasketjun toimijat voivat osallistua hankkeeseen monella eri
tavalla. Aktiivisimmat toimijat voivat hankkeen aikana osallistua seminaareihin,
tiedonvaihtotilaisuuksiin, työpajoihin ja retkiin sekä hyödyntää hankkeen
tarjoaman tuen lammastalouden kehittämiseen. Tavoitteena on luoda toimivia
kumppanuuksia ja toimintatapoja lammasketjun eri toimijoiden välille, jotka
jäävät käytäntöön myös hankkeen päätyttyä. Hankkeen kohderyhmänä ja
hyödynsaajina ovat lammasketjun toimijat; lampaan lihan, villan ja taljan
tuottajat, lammaspalveluiden tuottajat sekä teurastamot, lampaita hoitavat
eläinlääkärit, lihanleikkaajat, ravintolat ja lampaanlihaa myyvät kaupat,
lampaan villaa jalostavat ja myyvät tahot sekä maisemanhoitopalveluita käyttävät
henkilöt tai yhteisöt.
Lisätietoa hankkeesta:
Hankevastaava Sami Talola, p. 040 772 7993, sami.talola@proagria.fi Lammaseläinlääkäri Johanna Rautiainen, p. 040 772 2876, johanna.rautiainen@proagria.fi
|