Hyvä lammas! -hanke on koko lammasketjun kehittämishanke. Hankkeen toiminta-alueita ovat Pirkanmaa, Satakunta sekä Varsinais-Suomi ja toiminta-aikaa on vuoden 2012 loppuun asti. Tavoitteena on parantaa kotimaisen lammasketjun kannattavuutta ja kilpailukykyä sekä lisätä laadukasta lampaan lihan, villan ja maisemapalveluiden tuotantoa. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä kotimaisen lampaan ja koko tuotantosuunnan arvostusta. Hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto sekä Suomen valtio, julkista rahoitusta hallinnoivat Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Hanketta rahoittavat myös siihen osallistuvat lammasketjun toimijat.
Lammastuotantoketju tarvitsee enemmän yhteistyötä. Parempi yhteistyö, uudet toimintatavat, eri toimijoiden osaamisen kehittyminen sekä lisääntyvä suunnitelmallisuus tuovat lisäarvoa koko tuotantoketjulle. Hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on Hyvä lammas! -brändin luominen, joka viestii laadukkaasta erikoistuotteesta. Laatu on tuotteiden teknisen laadun lisäksi myös toiminnan eettistä ja ekologista laatua. Hanke valmentaa lammasketjun toimijoita toiminnan laadun ja yhteistyön parantamiseen. Yhteistyöryhmätoiminnan kautta hyödynnetään koko lammasketjun asiantuntemus ja pyritään saamaan näin tuotteille lisäarvoa. Yhteistyöllä voidaan parantaa myös kustannustehokkuutta.
Hankealueen lammasketjun toimijat voivat osallistua hankkeeseen monella eri tavalla. Aktiivisimmat toimijat voivat hankkeen aikana osallistua seminaareihin, tiedonvaihtotilaisuuksiin, työpajoihin ja retkiin sekä hyödyntää hankkeen tarjoaman tuen lammastalouden kehittämiseen. Tavoitteena on luoda toimivia kumppanuuksia ja toimintatapoja lammasketjun eri toimijoiden välille, jotka jäävät käytäntöön myös hankkeen päätyttyä. Hankkeen kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat lammasketjun toimijat; lampaan lihan, villan ja taljan tuottajat, lammaspalveluiden tuottajat sekä teurastamot, lampaita hoitavat eläinlääkärit, lihanleikkaajat, ravintolat ja lampaanlihaa myyvät kaupat, lampaan villaa jalostavat ja myyvät tahot sekä maisemanhoitopalveluita käyttävät henkilöt tai yhteisöt.
Hankevastaava Anu Tuomola, p. 040 772 7993, anu.tuomola (ät) proagria.fi
Lammaseläinlääkäri Johanna Rautiainen, p. 040 772 2876, johanna.rautiainen (ät) proagria.fi



